Kirjoittaja!

Hei!

Olen 16-vuotias tyttö Pohjois-Savosta. Opiskelen nyt Rautalammilla lukiossa, johon olen valinnut hevoslinjan. Lukio on minun osaltani alkanut hyvin. Harrastuksiini kuuluu ratsastus ja satunnainen valokuvailu. Tärkeitä minulle on myös perhe ja ystävät. Ilman heidän apua tai tukea en olisi lähtenyt Rautalammille opiskelemaan.

Hevosharrastukseni sai alkunsa vuonna 2006. Tuolloin aloitin Koljonvirran ratsastuskeskuksella. Kisoissa kävin muutamia kertoja, mutta silloin se oli todella satunnaista. Vuosina 2012 - 2016 minulla oli oma hevonen, mutta 2016 kesällä jouduin tekemään päätöksen ja laitoin hevoseni ylläpitoon. Päätin tuolloin lopettaa hevosharrastuksen ja keskittyä johonkin muuhun, mutta toisin kävi. Jatkoin siis samana syksynä Koljonvirran ratsastuskeskuksella tunneilla. Aluksi kävin kerran viikossa, mutta sekin muuttui pian kahteen tuntiin viikossa, sekä esteryhmään pääsemiseen. Kisasin säännöllisesti esteitä tallin harjoituskisoissa. Starttasin myös muutamassa 1-tason kisoissa.




Idea Rautalammin lukio opiskelupaikkana lähti äidiltäni. Pian sitten päätin yhteishaussa hakea opiskelupaikkaa. Myöhemmin kesällä tuli kirje olin päässyt 13 muun henkilön kanssa hevoslinjalle Rautalammin lukioon. Nykyään käyn tunneilla kaksi kertaa viikossa pienryhmässä.

Vaikka suurin osa arjestani menee talliin, kouluun ja opiskeluun yritän löytää aikaa siihen,  että muutaman kerran viikossa saisin kirjoitettua jotain ajatuksia tai mietteitä tai kuulumisia tänne blogiin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti